Edita Group Oyj myy tytäryhtiönsä Edita Prima Oy:n pohjoismaiselle viestintäratkaisujen tarjoajalle PostNord Strålforsille. Edita Group Oyj:n ja PostNord Strålfors Oy:n välinen kauppakirja on allekirjoitettu 9.6.2023. Edita Priman ja PostNord Strålforsin tarjoamat täydentävät toisiaan ja kaupassa odotetaan syntyvän selkeitä synergiaetuja. Yrityskauppa on ehdollinen Kilpailu- ja kuluttajaviraston hyväksynnälle. Osapuolet ovat sopineet, ettei kauppahintaa julkaista.

Toteutuessaan yrityskauppa yhdistää kaksi alan merkittävää toimijaa ja vahvistaa asiakkaiden palveluvalikoimaa. Molemmilla on vahva kokemus sekä transaktiotulostuksesta että digitaalisen asiakasviestinnän palveluista.

”Edita Prima on kehittänyt liiketoimintaansa osana Edita Groupia erinomaisesti. Se on muuntautunut perinteisestä painotalosta moderniksi painetun ja digitaalisen asiakasviestinnän palveluntarjoajaksi, jonka toiminta kasvaa kannattavasti. Uskon, että liittyminen suurempaan pohjoismaiseen konserniin vahvistaa entisestään yhtiön mahdollisuuksia toimia markkinoilla ja palvella asiakkaitaan entistäkin kattavammin”, sanoo Edita Groupin va. toimitusjohtaja, talousjohtaja Kristiina Kujala.

”PostNord Strålfors on täyden palvelun toimija asiakasviestinnän markkinoilla. Tuotamme sekä jakelu- että ohjelmistopalveluja Pohjoismaiden johtaville yrityksille. Yrityskaupan myötä voimme tarjota Edita Priman henkilöstölle ja asiakkaille Suomessa merkittävästi laajemman palveluvalikoiman, pääsyn pohjoismaisille markkinoille sekä mahdollisuuden saavuttaa synergiaetuja paikallisissa toiminnoissamme”, kertoo PostNord Strålfors -konsernin toimitusjohtaja Ylva Ekborn.

Edita Priman liikevaihto 18 kuukauden pituisella tilikaudella 1.1.2021–30.6.2022 oli yhteensä 67,8 MEUR, ja se työllistää tällä hetkellä noin 80 työntekijää. Yhtiöllä on Helsingissä kaksi toimipistettä: toimisto Kalasatamassa ja tuotantolaitos Kuninkaantammessa.

Yrityskauppa jatkaa edelleen myös Edita Groupin muutosmatkaa. Kaupan toteutumisen jälkeen konserni keskittyy kehittämään Edita Oppimisen ja Edita Lakitiedon liiketoimintoja. Molemmilla liiketoiminnoilla on selkeä kasvustrategia, ja ne ovat tunnettuja brändejä toimialoillaan.

Edita Groupin hallituksen puheenjohtaja Jukka Ruuskan mukaan luopuminen Edita Primasta on jatkumoa konsernin aiemmille divestoinneille ja johdonmukaiselle liiketoimintaportfolion kehittämiselle. ”Edita Priman johto ja henkilökunta ovat tehneet hienoa työtä, jonka tulokset näkyvät yhtiön kasvuna ja kehittymisenä. On luontevaa yhdistää kahden toimijan voimat Pohjoismaissa – yhdessä Edita Prima ja PostNord Strålfors ovat kilpailukykyisempiä kuin yksin.”

”Mielestäni PostNord Strålfors ja Edita Prima sopivat hienosti yhteen. Jaamme samankaltaisen yrittäjähengen ja asiakaslähtöisen kulttuurin. Yhdistymisen myötä voimme varmistaa pitkäjänteisen, kestävän liiketoiminnan, mikä puolestaan mahdollistaa erinomaisen palvelun ja asiakaskokemuksen asiakkaillemme pitkälle tulevaisuuteen”, toteaa PostNord Strålfors Suomen toimitusjohtaja Mika Penttilä.

Kilpailu- ja kuluttajaviraston tutkinnan odotetaan valmistuvan viimeistään vuodenvaihteessa 2023–2024.

 

Lisätietoja:

Kristiina Kujala
va. toimitusjohtaja, talousjohtaja
Edita Group Oyj
040 0761 752
kristiina.kujala@editagroup.com

 

Mika Penttilä
toimitusjohtaja
PostNord Strålfors Oy
+358 405 200 130
mika.penttila@stralfors.fi

 

 

Edita Group

Edita Group auttaa asiakkaitaan viestimään tehokkaammin ja tuottaa asiakkaidensa käyttöön luotettavaa tietoa niin painettuna kuin digitaalisesti.

Konsernissa on kolme liiketoiminta-aluetta: Edita Prima on erikoistunut yritysten ja organisaatioiden asiakasviestinnän palveluihin. Edita Publishingiin kuuluvat Edita Oppiminen ja Edita Lakitieto tuottavat opettajien ja juristien työn tueksi oppimateriaaleja, verkkopalveluita, kirjoja ja koulutuksia. Yhtiön liikevaihto 18 kuukauden pituisella tilikaudella 1.1.2021–30.6.2022 oli yhteensä 87,3 MEUR, ja sen palveluksessa on noin 200 henkilöä.

www.editagroup.com

 

PostNord Strålfors Oy

PostNord Strålfors kehittää ja tarjoaa viestintäratkaisuja, jotka tarjoavat yrityksille, joilla on paljon asiakkaita ja toimittajia, täysin uusia mahdollisuuksia luoda vahvempia ja henkilökohtaisempia asiakassuhteita. Digitaalisen alustamme avulla tarjoamme saumattoman viestinnän vastaanottajan käyttämästä kanavasta riippumatta. PostNord Strålfors on osa PostNord-konsernia, joka on johtava viestintä- ja logistiikkapalvelujen tarjoaja Pohjoismaissa. PostNord Strålfors toimii Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Suomessa. Yhtiöllä on noin 700 työntekijää, ja vuonna 2022 sen liikevaihto oli noin 2 miljardia Ruotsin kruunua.

www.stralfors.fi